Kiertotalous sisustamisen totta vai tarua, osa1

01.07.2024

Hei ja hyvää heinäkuuta! Heti alkuun haluan lyhyesti kertoa yrityksen nimenmuutoksesta, jonka jotkut ovat varmaan jo huomanneet. Yritystä pyörittää edelleen sama Jenna, mutta yrityksen nimi onkin nykyään Circle- creative interior, eli "Circle". Rakkaalle Koti ihanaksi nimelle sanoin heipat kesäkuun puolella koska olin jo jonkun aikaa miettinyt uutta nimeä ,joka palvelisi paremmin brändin kohderyhmää, yrityksen arvoja ja palveluita. Monista vaihtoehdoista juuri tämä Circle-creative interior tuntui sopivimmalta ja minulla tuli siitä hyvä intuitiivinen fiilis. Olen jo itse tottunut tähän ja tykkään siitä kovastikin, toivottavasti se on teidänkin mielestä kiva nimi. 😊


Ja sitten itse tämän kuun sisustusblogin aiheeseen:

Olen aina tykännyt keskustella erilaisista asioista ihmisten kanssa, sekä kevyempiä aiheita ja syvällisempiäkin. Varsinkin ne keskustelut, joiden kautta saa hyvän mielen, rauhoitusta omiin ajatuksiin ja tunteisiin tai saman arvomaailman jakamista toisen kanssa tuntuvat tärkeiltä minulle. Olen välillä erittäin puhelias introvertti ja varsinkin kun keskustelen samankaltaisen ihmisen kanssa esim. vastuullisuudesta ja sisustamisesta ei meinaa jutut loppua, kun yhdessä pääsee jakamaan ajatuksiaan :D

Kierrättämiseen ja kiertotalous sisustamiseen liittyy usein monenlaisia keskusteluita, helppoja ja vaikeita, riippuen vastakeskustelijan kokemuksista ja arvomaailmasta. Tässä kirjoituksessa keskityn nimenomaan kiertotalous sisustamiseen liittyviin väittämiin, joita olen huomannut, että aika ajoin mietitään ja ,jotka herättävät keskusteluita. Vastaukset ovat nimenomaan minun näkemykseni asioista, eli eivät perustu suoraan mihinkään tilastoihin tai muihin lähteisiin. :)


Seuraavaksi pääset lukemaan vastaukseni väittämiin Kiertotalous sisustamisen totta vai tarua

"Kierrätettyä sisustusta hankkivat vain ne, joilla ei ole varaa uuteen"
  • Tarua

Kierrätettyjä sisustusesineitä, taidetta, sisustustekstiilejä ja kalusteita hankkivat kaikenlaiset henkilöt erilaisin syin riippumatta taloudellisesta tilanteestaan.

Vaikka monesti käytetty on edullisempaa kuin uutena ostettuna on myös harmillisesti myös asian laita toisinpäin. Uudet tuotteet massatuotettuina kaukana kotimaasta ovat jopa monesti edullisempia kuin vastaavanlainen tuote ,joka on tehty käsityönä kotimaassa. Raha ei siis ole aina se ratkaiseva tekijä miksi ihmiset ostavata käytettynä.

Esimerkkejä miksi ihmiset hankkivat sisustusta kierrätettynä:

  • kierrätetyn hankkiminen kuuluu nimenomaan oman arvomaailman valintoihin
  • harratus, josta saavat hyvää fiilistä kun tekee hienoja löytyjä
  • hankitaan sekä vanhaa ,että uutta sisustuksen kerroksellisuuden takia
  • kierrätetyt design tuotteet ovat tärkeä osa oman identiteetin jatkoa
  • tuntuu luontevalta hankkia käytettynä koska sillä saa helposti lisättyä persoonallisuutta sisustukseensa
  • halutaan vaihdella kalusteita tuttujen kanssa, jos on kyllästynyt omaan sisustukseensa
  • edulliset löydöt

"Kalusteiden ja sisustustuotteiden arvo vähenee käytössä"
  • Tarua/Totta

Riippuen tuotteesta rahallinen arvo monesti pienenee, kun sisustustuote tai kaluste on ollut käytössä, vaikka sen kunto olisikin erittäin hyvä. Itse koen ,että tuotteiden arvoa ei vain mitata rahassa, vaan näen ne myös arvokkaina koska niiden tekemiseen on mennyt luonnonvaroja ja päästöjä, joten kaikki tuotettu pitäisi pitää käytössä mahdollisimman kauan kunnes niiden materiaalit voidaan jatkohyödyntää kierrätyksen kautta.

Tähän myös disclaimer ja minun henkilökohtainen mielipide siitä, että tuotteita tuotetaan aivan liikaa tälläkin hetkellä ja tämän ongelma on ollut jo pitkään ja ihmisten ylikulutus, joten toivottua olisi,että tällainen liikatuottaminen vähenisi huomattavasti ja satsattaisiin vastuullisimpiin ja kestävimpiin kulutustottumuksiin.

Harvinaisemmissa design tuotteissa ja kalusteissa rahallinen arvo voi toki nousta, jonka takia monet ihmiset näkevät tällaisia sijoituksena ja satsaavat tiettyihin hankintoihin uutena, jotta voivat myydä ne eteenpäin samalla tai suuremmalla rahallisella arvolla.

Myös laadukkaasti tehdyt kalusteet ja sisustusesineet pitävät yleensä hyvin rahallisen arvonsa, joten joskus parempi valinta voi olla uutena sellaisten tuotteiden ostaminen kuin niin sanotun krääsän ja huonolaatuisen ostaminen käytettynä, jotka menevät helpommin rikki ja eivät jatkomyytynä tuo myyjälle rahallista hyötyä.

"Kiertotalous sisustaminen on aina hankalaa ja aikaa vievää"
  • Tarua/Totta

Ensinnäkin yleisesti ottaen aivan kaikesta saa hankalaa ja aikaa vievää, riippuen projektista, omasta motivaatiosta, ja osaamisesta siihen mitä tekee ja minkälainen ihmisenä on suhtautumaan asioihin :D

Samaa se on kiertotalous sisustamisessa: jos sinulla ei ole sisustussilmää, ideoita, motivaatiota ja/tai osaamista toteuttaa sen mitä haluat, niin kiertotalous sisustaminen on varmasti hankala ja aikaa vievä tapa tehdä sisustusuudistukset. Tällöin monet ajattelevat ,että helpompaa mennä pariin sisustuskauppaan ja hankkia yhdellä kertaa kaikki tarvittavat. 

Ja jos sinulla löytyy yllä lueteltuja ominaisuuksia ei kiertotalous sisustaminen varmaankaan tunnun hankalalta vaikka siihen menisikin aikaa koska nautit siitä mitä teet ja ymmärrät, että halutun lopputuloksen saamiseen menee oma aikansa. Joskus kun lähtökohtana on tila, jossa sisustusuudistus tehdään olemassa olevilla tuotteilla eli mm. stailaamalla uudelleen kalusteiden paikat ja sisustusesineiden järjestely voi se olla huomattavasti helpompaa ja nopeammin hoidettu kuin jos sisustusmuutoksen tekisi hankkimalla uudet kalusteet ja niiden hankintaan menevä aika ja kasaaminen jne. Eli joskus kierotalous sisustaminen on siis jopa helpompaa ja nopeampaa :)

Sisustamisessa, myös kiertotalous sisustamisessa monesti kyse on siitä, että antaa sisustukselle aikaa, eli ymmärtää sen, ettei kaikkea tarvitse saada yhdellä kerralla heti ja nopeasti valmiiksi. Kiertotalous sisustamisessa voi kestää aikaa, mutta useimmiten odottelu palkitaan ja se nimenomaan tuntuu hyvältä kun omia sisustusvalintoja voi tehdä oman arvomaailmansa mukaisesti ympäristöä ja luontoa kunnioittaen. Circle kannustaakin hitaampaan elämäntapaan, jossa eletään hyväksyen tämän tapainen oma keskeneräisyys, asioiden toteutuminen hitaammalla tempolla omalla tavallaan ja arvostamalla sitä mitä omassa elämässä jo on. <3

"Kierrätetyt kalusteet ja sisustustuotteet ovat aina likaisia ja huonokuntoisia"
  • Tarua

Kierrätetyt sisustustuotteet ja kalusteet voidaan hankkia esimerkiksi sellaisista second hand paikoista, joihin kuuluu tuotteiden läpikäynti ennen myyntiin laittamista. Tällöin voit olla varmempi siitä, että tuote on katsottu tarkasti läpi ja tehty tarvittavat putsaukset ja mahdollisesti myös korjaukset ennen myyntiin laittoa. Kierrätettyä sisustusta löytyy todella monipuolisesti ja kaikille löytyy varmasti juuri se oikea tapa tehdä second hand sisustushankintoja.


"Kierrätetyillä kalusteilla ei voi sisustaa modernia kokonaisuutta"
  • Tarua

Kierrätettyä sisustusta voi löytää vaikka minkälaista , myös moderniinpaan makuun ja kaikkea voi myös tuunata ja korjata oman maun mukaisesti. Esimerkiksi jos löydät sopivat puiset ruokailutuolit istuintyynyllä, mutta tuolien yleisilme on mielestäsi vanhanaikainen voit viedä tuolit verhoajalle/kalusteiden korjaajalle , joka voi maalata tuolit ja vaihtaa istuintyynyjen kankaaksi sinulle mieluisamman, sisustustyyliisi sopivamman.

Tämänlaisia kysymyksiä, keskusteluita ja väittämiä löytyy vielä lisää ja tulen vastaamaan niihin myöhemmin blogisarjassani. :)

  • Circle on kiertotalous sisustusapuna henkilöasiakkaiden ja yritysten sisustusmuutoksissa ja stailausuudistuksissa silloin kuin haluat sisustusuudistuksia ja -muutoksia vastuullisesti ja jos itseltäsi ei esimerksiksi riitä aika tai ideat.
  • Jatkan mielelläni keskusteluita myös muiden kiertotalous yrittäjien kanssa ja otan mielelläni vastaan yhteistyöehdotuksia muiden yritysten kanssa.
  • Ota rohkeasti yhteyttä <3

Sisustusterveisin,

Jenna, Circle - creative interior