Kolmen A:n sisustusfilosofia

29.08.2024

Syksy tuo mukanaan monelle sisustusinspiraatiota kun kotoilun määrä kasvaa tai halutaan lisätä työyhteisön kesken motivaatiota ja hyvää fiilistä tai halutaan lisätä viihtyisyyttä asiakkaille. Syksy on monelle uuden alku tai ainakin tunne "uutuudesta" ja ideoita sisustusuudistuksiin käy niin sanotusti kuumana.

Sisustusuudistuksissa ja -muutoksissa ei ole mitään väärää, päinvastoin, ne voivat tuoda juuri omaan elämäntilanteeseen parantavaa oloa, oikeanlaista fiilistä ja olla tärkeänä osana omaa ja muiden jaksamista, kun päivien valoisat ajat lyhenevät. Sisustus ympärillämme motivoi meitä monesti myös muiden asioiden edistämisellä ja voi olla positiivinen apu ihmissuhteissamme, kun ympärillä oleva harmonisuus tarttuu meihin.

Se mihin minä/Circle-creative interior yritys kannustaa muutenkin aina, mutta etenkin näin syksyn sisustusinspiraation merkeissä on se, että muutoksissa ja uudistuksissa ottaisit tavallista enemmän huomiota vastuullisiin ja ympäristöystävällisiin sisustusvalintoihin. Kannustuksen myötä toivon myös sinun ottavan hiukan enemmän vastuullisempaa asennetta, ajatusta ja aikaa sisustamiseen, eli sisustamista niin sanotulla kolmen A:n sisustusfilosofialla. (jonka muotoilin osuvasti tähän kirjoitukseen) 😊

Circle:n kolmen A:n sisustusfilosofia:

Asennetta, että yllättävän läheltä saattaa löytyä sisustusratkaisut, eli käydä ensiksi läpi olemassa olevia kalusteita, sisustusesineitä ja tavaroita. Lisäksi myös tutustua kotimaassa tehtyihin laadukkaisiin kalusteisiin.
  • Mieti tarvitseeko jotain olemassa olevaa korjata, jonka voi ottaa käyttöön uuteen sisustukseen?
  • Löytyisikö itseltä tai tutuilta kalusteita, joita voisi tuunata esimerkiksi uudella verhoilulla uuteen sisustukseen sopivaksi?
  • Mitä jos asennoituisit siihen, että haaskaamatta rahaa joka toinen vuosi uusiin huonolaatuisiin kalusteisiin panostaisit mieluummin ajattoman kauniiseen, kotimaassa tehtyyn laadukkaaseen kalusteeseen?
Ajatusta siitä, ettei prosessin tarvitse olla läpijuostu nopeasti ja panostaa ostokset "yhteen isoon sisustuskauppaan".
  • Ajattele mieluummin, että kokoat rauhassa, kivalla fiiliksellä ja maukkaan kahvin kera inspistaulu toivotulle kokonaisuudelle
  • Ajattele, että sisustuksen eri osia voi kerätä eri paikoista ja saada haluttu kokonaisuus tällä tavoin.
  • Ajattele, että tämä maapallo on jo valmiiksi täynnä kalusteita ja sisustusesineitä, joten uuden ostamista kaupasta tai netistä ei tarvitse.
Aikaa siihen, että edellisen ajatuksen kanssa antaa sisustuksen uudistuksille hiukan enemmän aikaa, eli aikaa etsiä kierrätettynä sen mitä tarvitsee.
  • Anna ideoille ja inspikselle aikaa, käy vaikka kävelemässä metsässä, rauhoitu meren rantakävelyllä, ammenna inspistä näyttelyistä ja museoista, kirjoita ylös tunteita herättäviä sisustuksia joita koet.
  • Anna kokonaisuuden kokoamiseen aikaa ja muista käydä prosessin aikana inspiskuviasi läpi.
  • Anna itsellesi aikaa myös hengähtää prosessin aikana. Hitaammalla asenteella tulee vähemmän sisustusvirheitä.

Tämänlaista kolmen A:n sisustusfilosofiaa voisi kuvailla myös "slow living", eli hitaamman elämäntyylin sisustamisella, joka onkin yksi Circle:n arvoista. Hidastaminen tekee meille kaikille hyvää ja kun tämän syksyn sisustusprojektisi menee tämän pohjalta se ei tarkoita tietenkään sitä, että sen on pakko olla valmis vasta talvella. Nimenomaan hidastamisella ei tee sisustushuteja, joiden korjaamiseen menee sitten turhaa energiaa ja aikaa. Hidastamisen myötä pääset luomaan persoonallista , sinun näköistä ja ajatonta sisustusta.

Kuva: https://unsplash.com/photos/brown-wooden-chest-box-pnvPGgk4aZ0
Kuva: https://unsplash.com/photos/brown-wooden-chest-box-pnvPGgk4aZ0

Ja jos jossain kohtaa sinulla tulee umpikuja sisustusuudistuken tai -muutoksien kanssa, Circle-creative interior on sinua varten täällä. Circle auttaa sinua pienissä ja isommissa projekteissa esimerkiksi:

  • Auttamalla sinua vastuullisilla sisustusvalinnoilla
  • Auttamalla sinua löytämään kierrättämisen kautta ihania sisustuskokonaisuuksia
  • Toteuttamaan toiveidesi mukainen lopputulos

Aloita sisustusprojektisi tutustumalla Circle:n räätälöimiin Pinterest tauluihin ja ota yhteyttä circlecreativeinterior@gmail.com ,niin jutellaan lisää. :)


Ihania sisustushetkiä ja aurinkoista syksyn alkua <3

Sisustusterveisin,

Jenna / Circle-creative interior